Työoikeus - Oikeustapauksiamme

21.10.2011: Työntekijän palkkasaatavan kuittaaminen

 

Työntekijän irtisanouduttua työnantaja väitti tämän rikkoneen työsopimuksensa ehtoja tekemällä yhtiön puolesta sopimuksen, johon tällä ei olisi ollut oikeutta. Vahingonkorvauksena väitetystä sopimusrikkomuksesta työnantaja vähensi tämän loppupalkasta yksipuolisesti vahingonkorvauksena vaatimansa summan.

 

Työntekijän käännyttyä toimistomme puoleen ja asiassa työnantajan asiamiehen kanssa käydyn kirjeenvaihdon jälkeen asianajajamme jätti asiassa haastehakemuksen käräjäoikeudelle. Näkemyksemme mukaan työntekijä ei ollut rikkonut työsopimustaan eikä sopimusrikkomukseen perustuvaa vahinkoa näin ollen ollut syntynyt eikä tällaisen vahingon määrästä ylipäänsä esitetty mitään näyttöä. Lisäksi kuittauksen yleiset edellytykset eivät tapauksen olosuhteissa näkemyksemme mukaan täyttyneet. Asiassa päästiin sovintoon ennen käräjäoikeuden istuntoa ja työnantaja maksoi pidätetyn palkanosan sekä odotusajan palkan työntekijälle.

 



Takaisin